Markku Kovalainen, veroasiantuntija apunasi

Taustaa

Olen syntynyt Kajaanissa 1959 ja koti oli pientilalla. Kouluttauduin oikeustieteen kandidaatiksi ja jatko-opiskeluna oikeustieteen lisensiaatiksi. Tutkimuksen aiheena oli Verotusyhtymän verotus.

Osaamisalueeni

Erityisenä mielenkiinnon aiheena ovat olleet maatilaan liittyvät verotusalat, mutta arvonlisäverotukseen en ole perehtynyt syvällisesti. 

Olen perehtynyt yrittäjäpuolisoiden, kuolinpesän, verotusyhtymän ja maatilaosakeyhtiön verotukseen sekä maatilan eri toimintamuotojen muutostilanteiden veroasioihin. 

Lisäksi olen kiinnostunut ja perehtynyt lahjoituksen, perinnön, osituksen, avioeron ja sukupolvenvaihdoksen tilanteisiin ja niiden vaikutuksiin maatilan toiminnassa.

Ura Verohallinnossa

Aloitin Verohallinnossa v. 1981. Olen toiminut verojohtajana, viestintävastaavana, koulutusvastaavana ja johtavana veroasiantuntijana. 

Minulla on yli 40 vuoden kattava tietämys Verohallinnon maa- ja metsätalouden verotuksen verotuskäytännöstä ja ohjeistuksista, koska olen ollut mukana verotustyössä ja ohjeiden laatimisessa. Olen kouluttanut Verohallinnon virkailijoita sekä sidosryhmien asiantuntijoita.

Pidän haastavista tehtävistä ja panostan mielelläni asiakasyhteistyöhön.

Vapaa-ajan harrastukset

Harrastan eniten koirien kanssa touhuamista. Kotona on 6 lhasa apsoa, kuvassa Justus. Nykyisin harrastus on vain ulkoilua, kun koirat ovat jo eläkkeellä nekin. Aiemmin harrastin koiranäyttelyjä, rally-tokoa ja agilitya.
Muina harrastuksina ovat valokuvaus, pesäpallotuomarointi ja sähly sekä hiihto. 

Kotimaatilalta sain perinnönjaossa 11 hehtaarin metsätilan, joka vaatii hoitamista. 

Tutustu tarjoamiini palveluihin